Jarski 29.8.2005
Taas on maalailtu niin, että vituttaa. Sininen ja valkoinen maali on nyt loppu. Molempia tarvitaan lisää. Piakin maalaili innokkaasti ja teki hyvää työtä. Taina laitettiin maalailemaan tikkailta 5 metrin korkeudelle. Hän on siinä niin taitava. Niin kuin monessa muussakin asiassa
Roikkui kuin apina tikkailla ja maalaili kuitenkin vähintään kahdella kädellä. Millähän piti kiinni tikkaista, vai pitikö ollenkaan? Ei ainakaan pudonnut kertaakaan, tai sitten kiipesi takaisin niin nopeasti, etten huomannut mitään.
Ensi viikonlopun kun vielä sudimme maaleja, niin sitten alkanee riittämään tälle vuodelle. Honkarakenne kun vielä toimittaisi puuttuvat lattialaudat, ja sähkömiehet kun kävisivät kytkemässä sähköt päälle, niin alkaisi pian finaali häämöttämään. Niin, pitäisihän sitä hankkia vaatekomeroita yms. kalusteita. Keittiökalusteet puuttuvat täysin. Keittiökaappeihin, lieteen, jääkaappi-pakastimeen ja liesituulettimeen saa menemään kivan summan euroja.
Nyt istuskellaan täällä töissä. Tänään olisi pitänyt tulla vähän aikaisemmin töihin, mutta enpäs sitten tullutkaan. Suunnitelmat eivät aina mene niin kuin haluaisi. Mutta jospa sitten istuskelen täällä vähän pidempään. Tai sitten en. Luultavasti en, koska mikään ei kiinnosta eikä innosta.
Jarski 25.8.2005
Jore Marjaranta - Ikävä
Jarski 22.8.2005
Tulipa viime viikon perjantaina täytettyä taas vuosia. Ilman sen kummempia juhlallisuuksia. Päivä oli kuitenkin hyvä, kiitos oikein hyvän ystäväni.
Hyvät ystävät ovat korvaamattomia, oikein hyvää ystävää ei löydä kuin korkeintaan kerran elämässä.
Perjantaina iltapäivällä ajelimme rakennustyömaalle Virroille. Ilta oli hiljainen.
Lauantaina jo heti aamusta kurvasivat vanhempani pihaan ja aloimme maalaushommiin. Jossain vaiheessa Tainan isä Tapanikin saapui paikalle. Maalaamista sitten riittikin iltaan asti. Kakarat vetivät puuöljyä Tapanin valvovan silmän alla kaikkiin kestopuisiin kalusteisiin. Saunomisen jälkeen nukkumaan ja aamulla herääminen sunnuntain vesisateeseen.
Sunnuntaina äitini ja isäni laittoivat muutaman vuorilaudan kiinni ikkunoiden ympärille mökkiin sisälle. Viimein sade lakkasi ja pääsimme jatkamaan maalaamista. Maalailimme kuuteen asti illalla. Vanhempani jäivät vielä jatkamaan sutimista. Eli maalailevat vielä tämän maanantain. Kiitos äiti ja isä!!! Me muut ajelimme takaisin tänne kivihelvettiin.
Jarski 19.8.2005
Tänään alkoi taas tuo sählynpelaileminen. Minulla oli kunnia olla punapaitojen puolella. Kiitos Pena ja Pasi! Olin niin onnessani tuosta suuresta kunniasta, että pyöriskelin siellä vain aivan holtittomasti, enkä saanut mitään aikaiseksi. Niinpä hävisimme. Punapaitana tappiokaan ei onneksi tunnu niin pahalta...
Jarski 15.8.2005
Paljon Onnea Pia!
Taas on viikonloppu rakennettu. Nyt pelkästään omin voimin. Yläkerran portaat saivat kaiteet, samoin kuin yläkerran porraskuilukin. Takan edusta saumattiin. Jäljellä olevat lattialaudat naputettiin lattiaan. Täytyy tilata vähän lisää Honkarakenteelta. Työt jatkuvat ensi viikonloppuna. Olisipa niin kuivaa, että pääsisi maalaamaan...
Jarski 8.8.2005
Nyt on jälleen viikonloppu rakennettu. Äiti ja isä tekivät ulkona hommia. Maalasivat päätylaudat ja laittoivat ne ja päätypellit paikalleen. Minä naputtelin Tainan kanssa muutaman lattialaudan ja seinäpaneelin kiinni. Lakkasin myös makuuhuoneiden lattiat kahteen kertaan. Sunnuntaina aloimme kokoamaan yläkertaan vieviä portaita. Portaat ovat nyt valmiit, kaiteet vielä puuttuvat. Myös takka sisäänajettiin polttamalla pienet määrät puita.
Uudella autollakin on ehditty nyt sitten ajella sen verran, että voin todeta: Rellu on hyvä auto! Varsinkin Opeliin verrattuna.
Jarski 5.8.2005
Tässä sitä on totuteltu työntekoon viikon verran. Eihän tästä tule mitään. Maanantaina työpaikalle raahautumista tosin helpotti se, että sain silloin uuden auton. Ooppelilla olinkin ajellut jo 5 vuotta, nyt tuli Rellu tilalle. Joku irvileuka saattaa nyt sanoa, että eikös ollut puhetta autosta. Mutta voin vakuuttaa että Rellu on hyvä auto, eikä tämä ole edes ensimmäinen Relluni.
Eilen kävimme ostamassa maalikaupasta puunsuoja-aineita ja lakkoja n. 60 litraa. Siinä sitä on sivelemistä. Ja siinä sitä oli makselemista.
Tänään siis ajellaan taas Virroille rakentelemaan. Äiti ja isä tulevat huomenna auttamaan. Jos säät ovat suotuisat, saatamme vetää muutaman litran puunsuoja-aineita mökin pintaan. Sisätöissäkin on vielä tekemistä. Osa puulattiasta on vielä kesken, ja osa väliseinien paneeleista vielä puuttuu. Mutta loppusuora jo häämöttää.
Joku saattaa ihmetellä mitä humppakipaleita se Jarski on luetellut tuossa alla. Onko se mennyt lopullisesti sekaisin? Voin vakuuttaa että: ON!
Jarski 4.8.2005
Yölintu - Mä Putoan
Jarski 3.8.2005
Jari Sillanpää - Tahdoin taikka en
Jarski 2.8.2005
Kirka - Elämääni Eksynyt