Jarski 28.2.2005



Jarski 27.2.2005

Aamupäivällä starttasimme Kauhavalta liikkeelle, poikkesimme Hemmingissä katsomassa kummipoikaa ja hänen vanhempiaan. Tiina oli normaalin "kärttyisä" ja Simo niin kuin sunnuntaiaamuna kuuluu ollakin, todella väsynyt ja kalpea. Oli edellisenä päivänä ollut Miljoonapilkissä ja sen päälle vielä syntymäpäiväjuhlissa. Kyllähän sellainen jo vetää hiljaiseksi raavaankin miehen.

Ajelimme rauhallisesti Kauhavalta Helsinkiin. Huomenna pitäisi mennä töihin. Jos ei menisikään...?

Jarski 26.2.2005

Eilen hiihtelinkin sitten aikamoisen lenkin. Tein ns. Könkään lenkin. Tarkoitus oli käydä Ounaskievarissa, mutta en ikinä sitä löytänyt. No, ehkä parempi niin, olisin saattanut ottaa muutamat neuvoa-antavat.

Poikki olin kun takaisin kämpille pääsin, mutta sehän on tarkoituskin. Illalla teimme siivoukset ja tänään aamulla lähdimme ajelemaan kohti Kauhavaa. Virkavallan kanssa ei tällä kertaa tullut erimielisyyksiä.

Jarski 25.2.2005 aamulla

Eilen hiihdimme koko porukalla pienen lenkin Luvattumaasta Marja-Leenan kodalle ja takaisin. Sen jälkeen hiihdin Levitunturin ympäri. Taina hiihti Taalosta Sammun tuvalle ja takaisin. Nyt kersat ovat menossa lumilautailemaan ja minä hiihtämään jonnekin päin. Illalla täytyykin ryhtyä siivoushommiin, sillä huomenna aamulla on lähtö etelään päin.

Maija ja Pia 22.2.2005 aamulla

Olimme eilen Antti Tuiskun keikalla Hullu Poro Areenalla, Levillä. Jonotimme keikalle kahdeksan ja puoli tuntia. Meitä ennen oli vain viisi ihmistä, ja jonotusaika oli tosi kivaa! Saimme paljon uusia ystäviä, ja Ida ja Nina olivat myös mukana. Antti veti keikan tosi hyvin, vaikka yleisössä kaikki eivät osanneet käyttäytyä. He häiritsivät toisten keikkaa potkimalla, lyömällä ja kiroilemalla. Ja yksi heistä näytti Antille tissejään. Toisessa luki Antti ja toisessa Tuisku. Antti ei näyttänyt siitä välittävän, vaan jatkoi keikkaa hymyssä suin. Antti otti meitä kädestä kiinni ja lauloi meille suoraan silmiin katsoen. <3 Iiiiiiikk! <3 On se Antti niin herttainen. Kaikkia hieman suretti naisten käytös, mutta Antin osalta keikka oli loistava. Kiitos Rakas Antti ja ihanat uudet ystävämme mahtavasta keikasta! :D

Jarski 21.2.2005 aamulla

Eilen aamiaisen jälkeen kersat suunnistivat ski-bussilla Sirkkaan kauppoja kiertämään. Minä ja Taina lähdimme hiihtämään. Hiihdimme luistellen Luvatun maan kautta Marja-Leenan kodalle. Siellä nautiskelimme pientä juotavaa ja syötävää. Rupattelimme myös Marja-Leenan ja muiden hiihtäjien kanssa. Sitten hiihdimme takaisin vähän eri reittiä. Hiihtoreitin pituudeksi tuli noin 18 km. Soitimme jo paluumatkalta lapsille, että pistävät saunan päälle. Ja lämmin saunahan meitä hiihtäjiä sitten odottikin.

Saunomisen jälkeen kävimme ruokakaupassa. Ilta meni oleskelun merkeissä. Hiihdin pienen iltalenkin (5 km) ja kävin vielä saunassa. Menimme kaikki aikaisin väsyneenä nukkumaan.

Tänään yhdentoista maissa tulee Pian ystävä Maija bussilla Rovaniemeltä, missä hän on talvilomaa viettämässä. Maija ja meidän tenavat menevät Tuiskun Anttia katsomaan Hullu Poro Areenalle. Ja huomenna katsomaan Smakia Sirkan tökärille, eli työväentalolle.

Minä lähden tässä pikapuoliin hiihtelemään. Ehkä käyn taas tuolla akkojen kodalla. Ehkä jossain muualla.

Jarski 19.2.2005 aamupäivällä

Terveisiä Kittilästä! Ajelimmekin tänne suoraan eilen perjantaina, eikä niin kuin yleensä, että ensin Kauhavalle ja sieltä lauantaiaamuna eteenpäin. Strategiamuutos johtui siitä, että kimppakämppämme edellisen viikon omistajat ilmoittivat meille, että olivat lähteneet jo perjantaina pois täältä.

Ajokelit olivat loistavat. Tänään sataa lunta, eli strategiamuutoksemme ehkä kannatti. Pysähdyimme syömään Äänekosken Hirvaskankaan Shellillä, muuten paahdoimme tulemaan lähes yhtä soittoa. Yhden pakollisen pysähtymisen aiheutti kiltti poliisisetä, joka ystävällisesti ilmoitti Jarskin kaasujalan liian painavaksi. Toinen yhtä kiltti poliisisetä kertoi, että kortti säilyy, mutta ei senkään lähtö kaukana ollut. Sillekin 558 eurolle olisi ollut kyllä muutakin käyttöä. Mietin vaan, että pystynköhän hymyilemään enää ikinä? Poliisi ei ainakaan enää ole minun ystäväni.

Ratin taakse vaihtui rauhallisempi kuljettaja. Tai ainakin kevyemmän kaasujalan omaava. Kolmen maissa yöllä olimmekin sitten turvallisesti perillä täällä Kittilän Levintunturin kupeessa. Tavarat äkkiä sisään, sängyt kuntoon ja nukkumaan.

Heräilimme aamulla yhdeksän maissa. Nina haluaisi Taalon rinteisiisiin laskettelemaan. Minä menen varmastikin kaveriksi. Muut menevät sitten ehkä ruokakauppaan.

Jarski 14.2.2005

Viikonloppuna minulla oli koeajossa Renault Grand Scenic. Tänään jouduin palauttamaan sen, kyynelten vieriessä poskia pitkin. Aivan mahtava auto!

Muutoin viikonloppu meni töitä tehdessä ja Piaa kuskatessa Hämeenlinnaan ja takaisin. No tulipa Rellua koeajettua kunnolla. No jonkin verran tuli myös hiihdettyä.

Tämän viikon kun jaksaa paiskia töitä, niin sitten saakin viikon huilata. Hmmm... niin huilata ja huilata... Ankaraa hiihtoa ja laskettelua on odotettavissa Kittilän Levitunturilla seuraavalla viikolla.

Hyvää Ystävänpäivää kaikille ystävilleni! (Tai siis molemmille....)

Pia 13.2.2005

Eilinen Antti Tuiskun Hämeenlinnan keikka oli mahtava!! Jonotin keikalle kaikkien ihanien ihmisten seurassa yhteensä noin seitsemän tuntia pienessä pakkasessa. Tylsää ei kuitenkaan ollu, sillä ainahan saatoimme puhua Antista. Tosin hiukan kylmä tuli, onneksi kävimme välillä lämmittelemässä viereisissä rakennuksissa.

Kun vihdoin pääsimme sisälle, turvamiesten oli turha kieltää meitä juoksemasta. Ja juokseminen tuotti tulosta, pääsin eturivin paikkalle! Keikka oli aivan sanoinkuvailematon. Tanssin ja lauloin kavereideni kanssa täysillä. Antin uudet biisithän osasimme jo ulkoa. ;)Anttiinkin koskin muutaman kerran. Keikan loputtua Antti tuli vielä jakamaan nimmareita, ja minä sain jopa kaksi. Kavereitteni kanssa totesimme yhteen ääneen, että keikka oli paras kaikista, millä olimme ikinä olleet! Sitten lähdimme kaikki onnellisina omiin koteihimme, onneksi äiti ja isi tulivat hakemaan minua sieltä.

Eli iso kiitos Antille ihanasta keikasta! Kiitos myös ihanille kavereilleni Marikalle, Karkille ja Tinskille! Ilman teitä keikka ei olisi ollut yhtä hyvä

Taina 6.2.2005

Kunnon yöunien jälkeen oli mukava suorittaa aamuvoimistelu. Sen jälkeen aamiainen maistui: pekonia, paistettuja kananmunia, voileipiä sekä muita lisukkeita.

Aamupäivän preppasimme tyttöjä huomisiin kokeisiin (hissa, fyssa ja matsku). Toivottavasti he nyt onnistuvat kokeissa. Me vanhemmat saimme ainakin kerrata aiemmin opittuja asioita.

Iltapäivällä tytöt lähtivät joukkuevoimistelun harjoituksiin. Me, Jarmo ja minä, lähdimme luisteluhiihtämään Paloheinään (n. 10 km).

Sunnuntaisin perheellämme on tapana nauttia päivällinen tyttöjen harjoitusten jälkeen. Tällöin katamme kauniisti, koristelemme pöydän ja vietämme aikaa yhdessä nauttien hyvästä ruuasta pitkän kaavan mukaan. Tänään menumme oli seuraava: kermainen herkkusieni-sipulikeitto alkuruokana, karitsanpaisti ja valkosipulilla ja rosmariinilla maustetut lohkoperunat pääruokana sekä aprikoosi-rahka-kerma -jälkiruoka. Tällainen ruokailu vaatisi vielä kunnon liikuntasuorituksen, jotta ylimääräinen energia tulisi kulutettua.

No, onhan iltaa vielä jäljellä...