Taina 31.3.2005
Nyt ne ovat saapuneet. Meidän perheen varmat kevään merkit: upeat, kiiltävät paljetit, ihokankaat, ohuet harsot ja kauniin väriset puvut. Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että joukkuevoimistelijoiden kevään kilpailukausi on alkamassa.
Tytöt ovat 3-5 kertaa viikossa harjoituksissa ja lähes joka viikonloppu kilpailemassa. Ennen kuin kilpailijoiden puvut ovat lopullisessa mallissaan, tarvitaan vielä monta ommelta ja paljon lankaa. Koristelu on käsityötä, joten yksittäisten paljettien ja kuvioiden kiinnitys vaatii aikaa ja hermoja.
No, äideillähän ei ole muuta kuin aikaa.
Itse asiassa koristelu on mukavaa puuhaa, mutta kolme pukua alkaa olla maksimi, etenkin kun viime hetken muutokset pukuihin tehdään kisoja edeltävänä iltana ja aamulla pitää olla jo klo 6.00 lähdössä kohti kisapaikkaa.
Taina 30.3.2005
Kevät saapuu hitaasti, mutta varmasti. Aurinko sulattaa lunta ja pakkanen jäädyttää sen ohueksi, liukkaaksi pinnaksi jalkakäytäville. Tämän sain itse kokea maanantaina, kun olin kävelyllä. Kävelin reippaasti eteenpäin kunnes yht´ äkkiä kaadun jäisellä jalkakäytävällä. Luultavasti kaikki raajat ovat ehjinä (eihän sitä turhaan kannata lääkäriin mennä). Yksi vasemman käden sormista on tosin saanut komean tummanlilan sävyn ja on kaksikertaa paksumpikin kuin muut sormet. Onneksi en loukannut jalkaani, sillä en olisi yksin päässyt kotiin. 
Jarski 28.3.2005
Pääsiäinen alkaa olla ohi. Pitkänäperjantaina laitoimme uudet tapetit makuuhuoneeseen ja osan laminaatista. Pääsiäislauantaina laitoimme loput laminaatit lattiaan. Tapetointi onnistui tyydyttävästi ja laminaatit... vaikka vain hyvää yritimme, niin priimaa väkisinkin tuli.
Sunnuntaina kärräsimme tavaroita takaisin makuuhuoneeseen. Kävimme myös kaupungilla syömässä ja merenrannalla käveleskelemässä. Siitä valokuvia galleriassa.
Maanantai kului lepäillessä ja vanhojen lehtien setvimistyössä ja kärräämisessä roskiin. Ida ja Nina kävivät uimassa ja minä kävin hiihtämässä. Taina kävelylenkillä. Myös Pia kävi pienellä lenkillä. Huomenna töihin....
Jarski 22.3.2005
Nonniin, pääsiäisen ohjelmakin on selvillä. Laminaatit ja tapetit lisukkeineen on hankittu, remontti alkakoon. Remppa alkaa makuuhuoneesta. Suurin työ taitaa olla huoneen tyhjääminen ja täyttäminen. No sen näkee sitten miten itse tapetoiminen ja laminaatin laittaminen sujuu. Tapettia olemme laittaneet aikaisemminkin, laminaatin kanssa emme ole olleet tekemisissä. Mutta eiköhän tuo onnistu. Jos ei hyvin, niin sitten huonosti.
Hiihtokelit ovat olleet mainiot. Mitenkähän pitkään vaan riittävät? Lämmintä on luvattu. No aikansa kutakin. Kaivetaan sitten shortsit ja uimahousut kaapista.
Mieliala on paranemaan päin, ehkä tällä hetkellä jopa
ja se on huikea parannus siihen mitä alla.
Jarski 20.3.2005

Jarski 19.3.2005
Kaseva - Naula Läpi Pään

Jarski 13.3.2005
Näin sunnuntai-iltana on kai hyvä summata koko viikon debetit ja kreditit. Hiihdettyä on tullut helvetisti ja viikottainen sählyannoskin on saatu. Töitäkin on tullut tehtyä sen verran kuin rahkeissa on varaa. Kotona viikkosiivous on tullut tehtyä, kuin myös pieniä asennus/korjaustöitä asunnossa. Siinä oli plussat. Miinuksena voisin mainita *sensuroitu* ja sitten vielä *sensuroitu*, *sensuroitu* ja *sensuroitu*. Lisäksi viikon aikana vielä *sensuroitu*, *sensuroitu*, *sensuroitu*, *sensuroitu*, *sensuroitu*, *sensuroitu*, *sensuroitu* ja *sensuroitu*. Niinkuin se jo ei olisi riittänyt niin vielä sunnuntaina *sensuroitu*, *sensuroitu*, *sensuroitu*, *sensuroitu* ja jopa vielä, voitteko uskoa: *sensuroitu*.
Tästä ei voi seuraava viikko mennä kuin parempaan suuntaan. Paitsi, jos ei mene ihan täysin *sensuroitu*:ksi.
Taina 3.3.2005
Ulkona aurinko paistaa ja pieni pakkanen nipistelee poskia. Kevät tulee hiljalleen. Sen pitäisi piristää mieltä...