Minä olen Jarski. Ystävät kutsuvat minua Jarmoksi. Jarski taitaa olla enemmänkin nettinimeni, töissäkin toki muutama minua sillä nimellä kutsuu.

Synnyin 1960-luvun alkupuolella Keski-Pohjanmaalla Jepua-nimisessä kunnassa. Jepua kuuluu nykyisin Uusikaarlepyyn kaupunkiin. Sieltä tieni vei perheeni kanssa Ruotsiin, Eskistunaan noin viideksi vuodeksi. Ensimmäisen kouluvuoteni kävin siellä. Veljeni Kaj syntyi siellä. Sitten muutimme Suomeen,  Etelä-Pohjanmaalle Alahärmään. Siellä vietinkin nuoruusvuoteni. Ensin kirkonkylässä vuokratalossa, sitten Voltissa omassa omakotitalossa. Nuoruusvuosiini kuului mopoilu, moottoripyöräily ja hyvin tärkeänä osana bändissä soittaminen. Minä olin basisti. Joo, minä olen kyllä jo kuullut kaikki basistivitsit.

1970-luvun loppupuolella bändijutut hiipuivat, kun tansseissakäynnit alkoivat kiinostamaan. Eräällä reissulla löysinkin tulevan vaimoni Kauhavan Nuorisoseuralta. Kihlasin Tainan vuonna 1984. Muutimme Helsinkiin vuonna 1985 kun sain suunnittelijan paikan Oy Union-Öljy Ab:ssä. Tosin Taina opiskeli vielä silloin Jyväskylässä, mutta vietti viikonloput Helsingissä. Pari vuotta olin Unionilla töissä, kunnes löysin liian houkuttelevan paikan ”kassakonefirmasta”. Sillä tiellä olen vieläkin, nykyisin yrityskauppojen jälkeen firman nimi on Aldata Solution Finland. Naimisiin menimme vuonna 1988. Parin vuoden vuokra-asunnossa asumisen jälkeen ostimme oman kerrostalo-osakkeen. Siinä asumme yhä. Liian ahtaasti, mutta kuitenkin. Sillä meitä on nykyään viisi. Pia syntyi vuonna 1990, Ida vuonna 1993 ja Nina vuonna 1995.

Mökkitontin ostimme Virroilta pian Idan syntymän jälkeen. Ensin rakensimme sinne pienen saunamökin. Nyt pari vuotta sitten suuremman päärakennuksen. Mökkimatkat ovat pitkiä, mutta ehkäpä vielä joskus asumme Pohjanmaalla. Niin olen ainakin uskotellut itselleni jo parikymmentä vuotta. Talvilomapaikaksemme ostimme muutama vuosi sitten Kittilän Leviltä tunturin kupeesta kuudesosan hirsimökistä.

Harrastuksia ei paljon ole. Musiikki ja soittaminen on yhä sydäntäni lähellä, tosin nyt tärkein soittimeni on rummut. Salibandya käyn pelaamassa viikottain työpaikan porukassa. Myös golf voidaan lukea harrastuksiini, joskin viime vuosina pelitahti on ollut hiipumaan päin. Talvisin hiihdän ja laskettelen. Uusin harrastus on moottoripyöräily. Tosin nyt olen vaihtanut moottoripyörän mönkijään. Mönkijää käytän sekä huvi- että hyötykäytössä. Ja nyt se on sitten tapahtunut, asun puoliksi Seinäjoella. Muu perhe asuu jo täyspäiväisesti Seinäjoella, minä työni puolesta sinnittelen vielä osittain Helsingissä.